perjantai 16. joulukuuta 2016

Runo.

Istumme pöydän ääressä
tajusimme juuri
että käytimme viimeisetkin sanat
jolla pystyimme kuvailemaan
ruoan rouskumista hampaissa
Astioita ei ole tarvinnut tiskata enää aikoihin
sillä ylpeys ei suostunut tarttumaan kauppakassiin
avun pysäytettyä kadulla
Ei ollut muita tunteita johon se olisi
voinut vedota
vatsamme näkivät nälkää rakkaudesta

Haisin koiran kuselta kauan
koska yläkerran juopolta saamani
paskainen nahkarotsi
ei herättänyt kunnioitusta
edes ketjuilla alistetussa hurtassa
Yksi koiven nosto
ja katsoin itsekunnioitukseni valuvan
pitkin tuolini selkänojalta roikkuvia hihoja
Kaikki mitä pidin hetken päälläni
oli mennyt rikki jo muiden omistuksessa

*Tänään, 16.12.2016, Ylen verkkosivuilla oli uutinen hankkeesta nimeltä Tomorrow Is Never a New Day, jonka tarkoituksena oli antaa lapsena ja nuoruudessa koetulle köyhyydelle ääni. Halusin osoittaa tukeni ja kannatukseni tuolle hankkeelle kirjoittamalla tämän runon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti